© Adage Oy 2009–2010 | Sivukartta
Adage on käyttäjäkeskeisen suunnittelun esitaistelija ja käytettävyystutkimuksen markkinajohtaja Suomessa. Adage parantaa ihmisen ja teknologian välistä vuorovaikutusta tarjoamalla korkealuokkaisia suunnittelu- ja tutkimuspalveluja sekä Suomessa että ulkomailla. Tutkimustiedon pohjalta Adage suunnittelee intuitiivisia tuotteita, jotka tuovat kilpailuetua, parantavat työn tuottavuutta ja palveluiden kustannustehokkuutta. Adage nostaa tuotteiden käytettävyyden ja käyttökokemuksen uudelle tasolle.
Adagen asiakkaina on yli puolet Suomen 50 suurimmasta yrityksestä. Asiakkaita ovat muun muassa Elisa, Etera, Fazer, F-Secure, Kesko, Konecranes, OP-Pohjola, Polar, Sanoma, S-ryhmä, Suunto, TeliaSonera, Vaisala, Varma. Julkishallinnon asiakkaita ovat muun muassa THL, Verohallinto, VR ja YLE sekä useat kaupungit, korkeakoulut ja ministeriöt.
Adage on perustettu vuonna 2001 ja on toimivan johdon omistama. Adage työllistää yli 20 osaavaa alan ammattilaista. Adagen liikevaihto vuonna 2009 oli 2,0 M€ ja sen toimipaikka on Helsinki. Yrityksen luottoluokitus on AAA.
Arvot