Haimme suunnittelutiimin vetäjää ja graafista suunnittelijaa. Hakuaika on päättynyt.
Uutiset & blogi is proudly powered by WordPress | Entries (RSS) | Comments (RSS)
Haimme suunnittelutiimin vetäjää ja graafista suunnittelijaa. Hakuaika on päättynyt.
Haimme tutkimusassistenttia korkeatasoiseen asiantuntijaryhmäämme osallistumaan monipuolisiin tutkimusprojekteihimme. Työ soveltuu hyvin käytettävyyttä opiskeleville korkeakouluopiskelijoille (esim. Käytettävyyskoulu, Käytettävyys ja käyttöliittymät). Hakuaika on päättynyt.
Ilmastonmuutoksen hillitseminen on meidän jokaisen asia. Adage on mukana talkoissa ilmaston parhaaksi.
Adage on ollut mukana kehittämässä uutta Aalto-yliopiston sivustoa.
Käyttöliittymien ja käytettävyyden ammattilaisille, tuotesuunnittelijoille sekä alan opiskelijoille suunnattu suosittu teos on julkaistu nyt myös sähköisesti PDF-muodossa. Teoksen PDF-versio on ladattavissa Julkaisut-sivulla.
Sähköiset palvelut ja laitteet suunnataan edelleen noin 20-30-vuotiaille. Ikääntyvä suomalaisväestö on vaarassa pudota sähköistyvän yhteiskunnan ulkopuolelle. Yhä useammat palvelut siirtyvät tai ovat jo siirtyneet verkkoon ja palvelutarjonta kasvaa huimaa vauhtia. Myös monet uudet arkea helpottavat laitteet sisältävät tekniikkaa ja yksinkertaisen käyttöliittymän. Näiden laitteiden ja palveluiden kehittämisessä ei juuri ole otettu huomioon ikäihmisten tarpeita. (lisää…)
Vain alle viidennes suomalaisista käyttää puhelintaan mobiilipalveluihin, vaikka heidän puhelimiensa tekniikka sen sallisi. Käytön esteenä on sekä palveluiden käytön hankaluus että epätietoisuus palveluiden hinnoista ja hyödyistä.
Tulokset käyvät ilmi kansainvälisestä mobiilipalvelujen käytettävyyttä kartoittavasta tutkimuksesta, jonka Suomea koskevan osuuden toteutti käyttäjäkeskeisiin suunnittelupalveluihin ja käytettävyystutkimuksiin erikoistunut Adage Oy. (lisää…)
Käytettävyystutkimuksen asema peliteollisuudessa on olematon verrattuna sen asemaan muilla ohjelmistoteollisuuden aloilla. Tilanne on yllättävä, koska juuri viihteeksi tarkoitetuilla peleillä ei ole varaa heikkoon käytettävyyteen. Tässä artikkelissa esitellään kuinka käytettävyystutkimuksen avulla voidaan tehdä entistä parempia pelejä. (lisää…)
Silmänliikkeiden seurantamenetelmällä voidaan tutkia visuaalista käytettävyyttä tehokkaasti ja nopeasti. (lisää…)