Adagen tutkimuksen mukaan käyttäjät eivät jaksa opetella palveluiden ominaisuuksia. Sosiaalisen median sovellusten ja palveluiden käytettävyys on usein huono. Käytettävyystutkimuksiin erikoistuneen Adagen tekemän tutkimuksen mukaan teknisillä ominaisuuksilla kikkailu hämmentää jopa tottuneita Internet-palveluiden käyttäjiä.
”Tutkimuksessamme jopa nuoret ja kokeneet netinkäyttäjät törmäsivät ongelmiin sosiaalisen median palveluita käyttäessään. Vaikeuksia tuottivat esimerkiksi elementtien raahaaminen ja Wikipedian tekstieditorin käyttö”, Adagen tutkimusjohtaja Raino Vastamäki kertoo.
”Palveluiden kehittäjät matkivat mielellään suuria ja suosittuja, kuten Facebookia. Mutta jos uuden palvelun täyttää liian monella yksityiskohdalla, käyttäjä jättää palveluun tutustumisen helposti kesken. Vaatii hyvin suurta motivaatiota käyttää aikaa uuden opettelemiseen.”
Internet-palveluissa käytetään yhä yleisemmin rikkaita teknologioita, jotka tekevät käyttökokemuksesta enemmän työpöytäsovelluksen kaltaisen. Parhaimmillaan teknologiat helpottavat ja nopeuttavat käyttöä, mutta ne vaativat perehtymistä. Tutkimuksen mukaan rikkaat ominaisuudet ovat usein huonosti löydettävissä. Ne myös vaikeuttavat palvelun mobiilikäyttöä ja huonontavat näkövammaisten käyttökokemuksia.
”Rikkaat teknologiat edesauttavat vuorovaikutteisuutta. Käyttäjä voi esimerkiksi raahata hiirellä elementtejä haluttuun paikkaan nettisivulla tai löytää piilotettuja valikkoja viemällä kursorin tiettyyn kohtaan kuvaruutua. Ongelmana on se, että käyttäjän täytyy etukäteen tietää, että näin voi tehdä. Toinen vaihtoehto on kokeilla ja testata tai yrittää etsiä käyttöohjeita muualta netistä, mutta harvalla on tarpeeksi aikaa sellaiseen”, Vastamäki pohtii.
”Olemme huomanneet, että rikkaita teknologioita on ryhdytty käyttämään myös sellaisilla sivustoilla, joilla ne enemmänkin häiritsevät ja heikentävät käyttökokemusta, kuten esimerkiksi yritysten sisäisillä intranet-sivuilla. Verkkopalvelua suunniteltaessa kannattaisikin mieluummin lähteä mahdollisimman yksinkertaisesta toteutuksesta ja lisätä ominaisuuksia vähitellen, käyttäjien toiveita kuunnellen.”
Adage selvitti sosiaalisen median ja rikkaiden sovellusten käyttöä laadullisessa tutkimuksessa, johon haastateltiin kahtakymmentä 20–60-vuotiasta sosiaalista mediaa vaihtelevasti käyttävää henkilöä. Haastattelun yhteydessä haastateltavat osallistuivat käytettävyystestiin, jossa kokeiltiin tyypillisiä Web 2.0 -sovelluksia, kuten yhteisöpalvelu Facebookia, karttapalvelu Google Mapsia ja Wikipediaa.
Tutkimuksen tiivistelmä löytyy osoitteesta www.adage.fi/uploads/pdf/Sosiaalinen_media_tiivistelma_2010.pdf
Lisätietoja:
Raino Vastamäki, tutkimusjohtaja, Adage
puh. 0207 497 417
raino.vastamaki (at) adage.fi