It-osaamiseen kaivataan asiakaslähtöisyyttä

16.6.2010 Raino Vastamäki

Väistyvä pääministeri Matti Vanhanen nosti jäähyväispuheessaan esiin huolensa Suomen tietoyhteiskuntakehityksestä: “Me ostimme tietoyhteiskuntana 1980-luvulla silloisen huippuauton, mutta siitä ei näemmä tekemälläkään meinaa saada nykyaikaista hybridiä.”

Vanhanen on oikeassa, tietoyhteiskunnan kehitys on Suomessa juuttunut paikalleen. Esimerkiksi Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n raportti Nykyaikaa etsimässä (16. 11. 2009) ja liikenne- ja viestintäministeriön raportti Sähköisesti nouseva Suomi (22. 10. 2009) toteavat suunnilleen samaa: Suomi on ajautunut kehityksessä sivuraiteille.

Raporttien diagnoosista on vaikea olla eri mieltä. Lääkkeeksi molemmat selvitykset tarjoavat pääasiassa nopeaa digitalisointia, eli lähinnä lisää tekniikkaa.

Mutta mistä kiikastaa? Järjestelmät ja palvelut ovat erinomaisia vasta kun niiden käyttökokemus on huippua. Pelkkä it ei nyt riitä, lääkkeeksi tarvitaan lisäksi ja erityisesti jotain muuta, eli asiakaslähtöisyyttä ja huippumuotoilua.

Kun esimerkiksi terveydenhuollon it-järjestelmiä uudistetaan, on vaara, että mennään ojasta allikkoon. Teknologiaan panostetaan lähes itsetarkoituksellisesti, mutta järjestelmien käyttöliittymien suunnitteluun ei käytetä riittävästi osaamista, vaan ne syntyvät insinöörivetoisesti koodaamisen sivutuotteena. Monien järjestelmien käyttökokemus on suorastaan kamala, niiden oppiminen vie aikaa ja käyttäjien hermot ovat koetuksella.

Suomessa on paljon yrityksiä, jotka ovat ymmärtäneet sekä asiakaslähtöisyyden että muotoilun merkityksen tuotteiden ja palveluiden suunnittelussa. Mutta monet it-ostajat eivät edelleenkään pidä näitä ulottuvuuksia tärkeinä tai välttämättöminä. Osa julkisesta sektorista jopa kilpailuttaa ammattitasoisen suunnittelun ja muotoilun pois pelistä. Tämä käy kalliiksi: ei synnykään hyviä palveluita eikä tuottavuustavoitteita saavuteta.

Suomessa on asiakaskeskeisen suunnittelun ja muotoilun huippuosaamista. Pitää olla rohkeutta vaatia, että järjestelmät suunnitellaan huolella, ihmisiä kuunnellen ja kunnioittaen.


Tämän mielipidekirjoituksen on kirjoittanut tutkimusjohtaja Raino Vastamäki. Kirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa 16.6.2010.