Kun Apple julkaisi iPhonen, joka kuvien perusteella näyttää olevan 90% kosketusnäyttöohjautuva, on hyvä muistutella mieleen kosketusnäyttöjen huonoja puolia.
Kosketusnäytöt eivät tarjoa haptista palautetta. Toisin sanoen sormi ei tiedä, milloin painike on sormen alla ja milloin painike on painettu. Näppäimeltä toiselle siirtyminen hidastuu jonkin verran, ja näppäimen painalluksen viemä aika riippuu enemmän harjoituksen määrästä. Ongelmaa voidaan korjata esimerkiksi äänipalautteella, joten piipityksen määrä ei ole vähenemässä maailmasta.
Painikkeen painaminen vaatii lähes aina näyttöön katsomista – paitsi silloin kun koko näyttö suorittaa saman asian. Tämä on ongelma tungoksessa, bussissa ja autossa (siis Enhän Minä soita enkä vastaa autossa ajaessani, mutta Ne Muut näyttävät tekevän niin…)
Koska Apple perinteisesti tietää ongelmansa hyvissä ajoin, iPhonesta löytyy melko varmasti joitain aputoimintoja. Puhekäyttöliittymä on yksi arvaus, elepainotteinen käyttöliittymä toinen.
iPodien “Shuffle” -painike on verraton innovaatio taskukokoisten syöttölaitteiden saralla. Jokainen selaimensa “Mouse gesturet” käyttöönottanut tietää, että eleet ovat nopeita ja melko tarkkoja. Ei varmaan olisi hämmästyttävää, jos iPhone tottelisi laajaa joukkoa eleitä. Ainakin iPhonen “näppäinlukko” vapautetaan eleellä, jonka olemassaolosta annetaan selkeä visuaalinen vihje.
Kuinka kauhea kosketusnäyttö mahtaa olla? Allekirjoittanut ainakin tuntee vahvaa tarvetta puhelimen vaihtoon jossain kuluvan vuoden kolmannen kvartaalin kohdalla…