Nettiyhteyden katkeaminen tuo mieleen surun vaiheet. Lyhyesti
1) Järkytys. Miten netti voi olla nurin! Miksi niin tapahtui?
2) Suru. Muistamme miten hienoa oli, kun sposti kulki ja verkkosivut avautuivat vain pienellä odottamisella.
3) Kiukku ja viha. Taasko reititin on kaatunut? Vai pistikö huoltohenkilö talokeskuksessa piuhat väärin? Miksi palveluntarjoaja ei tee jo jotain!
4) Tyhjyys. Elämä ilman Internettiä ei tunnu oikealta elämältä.
5) Halu mukautua. Ilmeisesti joskus 1900-luvulla ihmiset selvisivät ilman nettiä. Ja oikeastaan kaikki tarpeellinen on jo tullut kopioitua paikallisesti.
6) Uusi luova tapa elää. Toisin sanoen uusi palveluntarjoaja.
Tämän piti olla käytettävyysblogi..?
Verkkoyhteyden satunnainen katkeaminen ei ole yllätys. Se on fakta, johon pitää varautua. Varautumisessa on kaksi tasoa: yrityksen taso ja henkilökohtainen taso.
Monessa yrityksessä Internetyhteys muodostaa perustan viestiliikenteelle. Kaikissa tietoliikennepalveluissa on katkoksia, joten ensisijaiselle yhteydelle tulisi saada varayhteys. Se ei ole aina helppoa. Esimerkiksi meillä kaksi DItä, kolme työpäivää ja kartonki tupakkaa (kumpikaan insinööreistä ei polta) riitti varmistamaan, että automaattinen varayhteys on lähes saavuttamattomissa. Reititin, jonka piti osata vaihtaa kahden linjan välillä, ei osannut. Ja niin edelleen.
Onneksi on muitakin vaihtoehtoja. Firefox 3 tukee kunnolla “yhteydetöntä tilaa”. Toisin sanoen, jatkuvan nettiyhteyden varaan laskevat webikikkareet eivät mene niin helposti hämilleen Firefox 3:n kanssa. Off-line työskentely toki mahdollistaa aivan uudentyyppisten verkkosovellusten toteuttamisenkin.
Henkilökohtaisesti olen ilmeisesti päässyt Internetin suremisen vaiheeseen numero viisi: bloginhan voi tehdä notepadillakin.