Ideakeskeistä suunnittelua

7.12.2006 Irmeli Sinkkonen

Verkkojulkaisemisen lapsuusvuosina sanottiin verkkosivujen tuottajien suunnittelevan sivuja toisilleen, graafikoiden toisilleen ja suunnittelijoiden toisilleen ”pistäpä paremmaksi” -tyylillä. Tämä oli luonnollista, koska ensimmäisen kerran IT-puolella päästiin tekemään julkista materiaalia. Multimedia oli kova juttu, välineillä pystyi tekemään kaikkea kivaa ja verkkojärjestelmien merkitys oli lähinnä siinä, että firma, laitos, museo tai mikä tahansa, oli näkyvissä. Muistan näiltä ajoilta oppilaan, joka totesi: ”Minua ei yhtään haittaa, jos sivu latautuu hitaasti, koska silloin voi odottaa jotain makeeta.”

Nyttemmin, kun verkosta on tullut vakava työväline, voisi olettaa, että tämä aika on ohitettu. Ja onhan se, aika hyvin. Joskus vain tuntuu yhä vielä, että sivuston teossa on tärkeämpää ollut idea kuin käyttäjä. Samaa sanovat jotkut tuottaja-opiskelijani: On kauhean vaikeaa saada porukka tekemään käyttäjätutkimusta, kun niillä on jo valmiina joku idea, jolla seuraava versio halutaan toteuttaa. Ja jos puhuu niille käyttäjätutkimuksesta, se otetaan idean arvosteluna. Myös verkkosivustokilpailujen palkintoraadit palkitsevat ideoita ja näyttävyyttä, ei käyttäjän tarpeisiin hyvin tehtyä ohjelmistoa.

Ideat ovat tärkeitä, ja on hyvin mahdollista, että suunnittelija onkin niin lahjakas, että pystyy toteuttamaan intuitiivisesti juuri sellaisen käyttöliittymän kuin käyttäjät tarvitsevat. Mutta hän ei voi millään tietää, toteutuvatko käyttäjän tarpeet, jos hän ei niitä selvitä.

Vähintäänkin tuottajan ja suunnittelijan tulisi kysyä itseltään, miksi Onni Opettaja ja Hanna Historia-Friikki tulee meidän sivuillemme, mitä he etsivät. Kauniista valikoista ja hyvästä musiikista on toki iloa tuotteen käyttäjälle. Käyttäjäkokemus on parempi. Mutta, tuleeko Onni Opettaja ihailemaan suunnittelijamme luomia jumalaisen kauniita valikoita? Tuskin. Tuleeko Hanna Historia-Friikki sivuillemme sivuston hivelevän kauniin musiikin vuoksi? Ehkä, mutta todennäköisesti ei. Etenkin silloin, kun resurssit eli raha ja aika ovat rajalliset, kannattaa miettiä hyvin tarkoin, mihin ne resurssit kohdennetaan, eli niihin asioihin, joiden vuoksi käyttäjät sivustolle tulevat.

Toki olemme päässeet eroon pahimmista kauppa-, työhuone-, tori-, kaappi-, olohuone-, työpöytä- ja asiakaspalvelutiskimetaforista, mutta peräänkuulutan vielä suurempaa keskittymistä sen tutkimiseen

  • miksi joku tulee sivustollemme ja mitä hän haluaa täällä nähdä
  • mikä on meidän tärkein antimme tälle kävijälle.

Hyvät ideat ovat edelleenkin kullan arvoisia – kunhan ne tukevat sivuston ja sivuston käyttäjien tavoitteita ja tarpeita. Muuten käyttäjä ei palaa sivustolle.

Kommentointi on suljettu.