Käsite = ajattelun luoma abstraktinen hahmo, ajattelulla tarkistettu mielle (Nykysuomen sanakirja, lyhentämätön kansanlaitos, WSOY 1966).
Käsitteen käsitettä voi lähestyä monesta näkökulmasta, monesta tieteestä. Itse lähestyn sitä kognitiivisen psykologian kautta ja ajattelen käsitteen olevan ajattelun yksikkö. Käsite vastaa jotain todellisuutta ajatuksissamme ja puheissamme. Sillä on yleensä nimi ja joukko ominaisuuksia, jolloin sitä voi ajatella. Käsitteessä on myös jokin piirre tai joukko piirteitä erottamassa sitä kaikista muista käsitteistä. Käsitteen muodostus on siis eräänlaista luokittelua. Yksi puumainen kasvi on pensas ja joku toinen on puu. “Pensas” ja “puu” ovat luonnollisia käsitteitä. Pensaan ja puun käsitteiden täsmällinen ero voidaan tarkistaa biologian kirjoista, mutta kaikilla on jonkunlainen käsitys siitä, mikä on pensas ja mikä on puu. Tämä käsitys joutuu koetteille silloin, kun edessämme on pensastava puu tai puumainen pensas eli käsitteiden “puu” ja “pensas” epätyypillinen ilmentymä. Käsitteet toisistaan erottava ominaisuus ei aina ole maallikolle ja asiantuntijalle sama, vaan maallikot erottelevat käsitteet käytännöllisellä mutta sen virallisesta määritelmästä poikkeavalla tavalla.
Miten käsitteet omaksutaan ja mistä ne syntyvät?
Käsitteet opitaan joko ulkomaailmasta tai johtamalla toisista käsitteistä. Vanhemmat opettavat lapsilleen asioiden nimiä sitä mukaa kun lapsi kohtaa niitä. Tieteissä ja ammateissa on omat käsitteistönsä. Kun tutustuu uuteen ammattiin, on opittava ensin sen peruskäsitteistö. Jos tutkii uutta tieteenalaa, joutuu johtamaan uusia käsitteistöjä. Käsitteitä voidaan muodostaa, kun on olemassa selkeä asia, jota halutaan ajatella omana yksikkönään ja jossa on jokin sellainen ominaisuuksien joukko, joka erottaa sen muista käsitteistä. Käsite voi siis olla täysin keinotekoinen.
Käsitteet ovat usein kansainvälisiä, mutta aina eri kielet eivät ole käsiteyhteensopivia. Eri tieteetkään eivät välttämättä ole käsiteyhteensopivia, ja varsinkin humanististen tieteiden sisällä löytyy tyypillisesti tutkijoita, joiden käsitteet eivät ole yhteensopivia. Varsinkin ihmistieteessä on hyvä selvittää, mitä puhuja tai kirjoittaja käsitteellä tarkoittaa. Hyviä esimerkkejä ovat psykologian käsitteet “mentaalimalli”, “sisäinen malli” ja “kognitiivinen malli”. Hankalan vyyhdin muodostavat myös käsitteet “metafora” ja “analogia”. Käsitteet menevät sekaisin viimeistään, kun alkaa miettiä, onko käyttökokemus osa käytettävyyttä vain päinvastoin. Kumpikin ratkaisu on perusteltavissa.
Jos tieteiden välillä ja jopa tieteiden sisällä käsitteet muuttavat merkitystä tutkimuksesta toiseen, on melko todennäköistä, että näin käy kahden ammattikunnan ja etenkin kahden ihmisen välillä. Viesti (teksti, sana, koodi tai symboli) saa tulkinnan vastaanottajan puolesta eikä se ole aina sama kuin lähettäjän antama merkitys.
Skeemat
Skeemoiksi kutsutaan joskus ihmisen ajatusta jostain käsitteestä. Skeema käsittää paitsi itse käsitteen nimen myös suuren joukon ominaisuuksia, joita käsitteen käyttäjä liittää siihen. Ominaisuudet joko periytyvät jostain yläkäsitteestä tai ne ovat käsitteen ominaisuuksia, jotka erottavat ne sen sisarkäsitteistä ja jotka taas periytyvät kyseessä olevan käsitteen alakäsitteille. Esimerkiksi kana on ensinnäkin eläin (se hengittää, syö ja liikkuu) ja toiseksi lintu (se lentää ja sillä on höyhenpeite). Toisin kuin oliomallinnuksessa käsitteellä “lintu” voi olla ominaisuuksia, kuten lentäminen, jotka eivät periydy sellaisenaan jokaiselle alakäsitteelle esimerkiksi strutsille. Skeemojen oletusarvoja käyttäen ajattelumme on nopeaa: jos joku puhuu talosta, voimme olettaa sen olevan suunnilleen tietynlainen. Siinä on katto, yleensä vähintään neljä seinää, ovia ja ikkunoita. Kun puhutaan omakotitalosta, mielikuvamme tarkentuu: se on luultavasti yksi- tai kaksikerroksinen, tietyn kokoinen. Jos taas mainitaan rintamamiestalo, vanhimmat viestin vastaanottajat ymmärtävät, että puhutaan tietystä puolitoistakerroksisesta omakotitalotyypistä, osa nuorimmista ei ymmärrä käsitettä lainkaan.
Skeemojen käyttö lukemisessa ja oppimisessa
Käytämme skeemoja kun luemme, kuuntelemme toista ihmistä tai yritämme käyttää järjestelmää. Meissä viriää lukiessamme ja kuunnellessamme asianmukaiset skeemat ja pystymme ymmärtämään tekstin. Mitä lähempänä meidän ja tekstin kirjoittajan skeemat ovat toisiaan, sitä todennäköisemmin ymmärrämme toisillemme lähetetyt viestit. Entä jos meillä ei olekaan skeemaa asialle, josta kirjoittaja kirjoittaa? Silloin käy luultavasti niin, että kirjoittajan hienot käsitteet, esimerkiksi “konfiguraation prototypisointi” tai “serendipiditeetin kasvukäyrä” tai “propositionaalinen representaatio”, eivät viritä skeemoja emmekä ymmärrä tekstiä. Emme opi asiaa, joka liittyy näihin käsitteisiin. Jos tietojärjestelmän käyttäjä ei ymmärrä käyttöliittymän käsitteitä, hän ei pysty lukemaan käyttöliittymää eikä opi käyttämään sitä.
Istuin vuonna 1994 opettelemassa käyttämään 3270-emulaattorille tehtyä aikaraportointiohjelmistoa. En ymmärtänyt kerrassaan mitään. Kaikilla muilla kurssilaisilla oli 3270:n käsitteistö selkäytimessä. Minulla oli vain yleissivistys asiasta, koska olin tehnyt aina järjestelmiä henkilökohtaisille tietokoneille. Koulutus olisi voitu yhtä hyvin pitää portugaliksi, olisin ymmärtänyt yhtä paljon: tuttuja sanoja siellä täällä. Se oli järisyttävä mutta opettava kokemus.
Käsitteet systeemityössä
Teknillisen korkeakoulun käytettävyyslaboratorion seitsemän vuoden toiminta-ajalta kerätty käytettävyystestiaineisto osoittaa, että huonosti tehty määrittelyvaihe aiheuttaa hankalimmat käytettävyysvirheet. Projektit tuottavat (räätälöityjä) järjestelmiä, joissa käsitteet ovat melkein mutta eivät ihan kunnossa. Järjestelmä näyttää järkevältä, mutta toimii siitä huolimatta kummallisesti.
Jos käsitteiden merkitykset ovat yksilöllisiä, saako järjestelmistä millään kaikille sopivia? Onneksi tilanne ei ole toivoton. Räätälöidyn järjestelmän tekeminen käsitteistöltään oikeaksi on teoriassa helppoa, koska yrityksen sisäinen kielenkäyttö ja käsitteistö on varsin yhdenmukaista. Kaikille ihmisille tarkoitetun järjestelmän käsitteistö on ainakin periaatteessa hankalampi rakentaa, mutta näiden järjestelmien aihepiiri on yleisempi ja riittää, että järjestelmä käyttää yleiskieltä. Kaikki ihmiset huomioon ottavan järjestelmän suunnittelu on hankalaa ihan muista syistä, erityisesti esteettömyysongelmien vuoksi.
Suunnittelijoiden työ ja haaste on muuttaa ihmisen epämääräinen ajattelu formaaliksi tietojärjestelmäksi. Muuntaminen tapahtuu käyttäen eräänlaisia analyysimenetelmiä ja malleja. Täsmällinen kuvaus käsiteltävistä asioista tarvitaan myös siksi, että vastaanottajat, tässä tapauksessa systeemin suunnittelijat, pystyvät tarkastamaan, että heidän näkemyksensä käsitealueesta on yhtenäinen, yhteinen ja johdonmukainen kaikilla. Erilaiset mallit toimivat pohjana sekä tietokantojen ja toimintojen toteutukselle että yhteisen näkemyksen syntymiselle projektiryhmässä. Erityisesti oliomallinnus on tuonut suunnittelumenetelmät lähemmäksi ihmisen ajattelun todellisuutta, matkiihan se niin kutsuttua konnektionistista mallia ihmisen käsiteverkoista. Nämä formaalit mallit eivät kuitenkaan ole oikea tapa siirtää tietoa käyttäjän tai asiakkaan ja ATK-suunnittelijan välillä. Miten siis kannattaisi toimia?
Käyttöliittymän käsitteellinen määrittely
Kun ihmisen tehtävät viedään järjestelmään, sen käsitteet eivät saisi muuttua. Vaikka käyttäjien on mahdollista opetella uusi käsitteistö, on hyvin epätaloudellista, että 5–5 000 henkilöä opettelee vanhalle työlle uuden käsitteistön vain siksi, että suunnittelija ei ole ehtinyt omaksua tehtävään liittyvää oikeaa käsitteistöä. Väärät termit paitsi hidastavat oppimista myös aiheuttavat virheitä koko järjestelmän eliniän ajan. On tärkeää, että käsitteellinen malli vastaa käyttäjän mentaalimallia töistä, jotka asianomainen järjestelmä kattaa. Toisin sanoen tuotteen käsitteellisen mallin tulee lähteä käyttäjän tehtävistä eikä esimerkiksi tietokannan käsitteellisestä mallista. Malli on viestittävä käyttöliittymän kohteiden, toimintojen, termien ja symbolien kautta käyttäjälle. Käytettävyystermein järjestelmän ja reaalimaailman vastaavuuden (mapping) tulee olla hyvä. Suunnittelijaryhmän tulee järjestelmän määrittelyvaiheessa pystyä sekä sisäistämään että dokumentoimaan järjestelmän kattavat käsitteet ja niiden suhteet. Käsitteiden selvitystä tehdään määrittelyvaiheen aikana kolmivaiheisesti:
- Käyttäjien tehtävät ja toimintatavat selvitetään käyttäjätutkimuksessa, jossa kerätään myös järjestelmän kattavat käsitteistö (taulukko 1).
- Kerätty käsitetieto analysoidaan ja tulokset jäsennetään muotoon, jossa käyttäjäryhmä pystyy tarkistamaan niiden johdonmukaisuuden (taulukko 2).
- Analyysin tulokset tarkistetaan ja tarvittaessa täydennetään lisätutkimuksin (taulukko 3).
Kolmas vaihe eli tulosten tarkistus on hyvin tärkeä eikä sitä saa jättää tekemättä. Itse pidän parhaana tarinoihin perustuvaa käsitetiedon tarkistamista, sillä tarinoiden kertominen on hyvin luonnollinen tapa kertoa kokemuksista ja kuvata mielikuvia. Tarinat tai skenaariot ovat parempia kuin käyttötapauskuvaukset. Käyttötapauskuvauksissa tarinat on jo muutettu formaalimmiksi esityksiksi eivätkä ne enää ole yhtä konkreettisia kuin tarinat. käyttötapauskuvauksia on toki hyvä tehdä mutta vain suunnittelijoiden sisäiseen käyttöön.
Taulukko 1: Käsitetiedon keruu |
|
| Haastattelut (interview) | Yksilö- ja ryhmähaastattelut. Termit poimitaan tallenteilta. |
| Havainnointi (observation) | Käyttäjän työpaikalla tapahtuva työn seuranta. Termit poimitaan tallenteilta. |
| Fokusryhmät (focus group) | Projektin käytössä oleva käyttäjäryhmä. Termit poimitaan tallenteilta. |
| Käytettävyystestit (usability tests) | Selvitetään, miten käyttäjät käyttävät nykyisiä järjestelmiään, mitä ongelmia ja vahvuuksia niissä on. Termit poimitaan tallenteilta. |
| Käyttäjien esitykset työstään (usability roundtable) | Käyttäjät esittelevät suunnittelijoille työnsä. Termit poimitaan tallenteilta. |
| Päiväkirjat (diaries) | Käyttäjät kirjaavat valmiisiin päiväkirjapohjiin tutkimuksen kannalta tärkeitä asioita. Termit poimitaan päiväkirjoista. |
| Toimintatarinoiden keruu (collecting scenarios) | kerätään ja kuvataan konkreettisia ja yksityiskohtaisia kuvauksia käyttäjien arjesta. Termit tarinoista. |
| Kontekstuaalinen tutkimus (contextual inquiry) | Yhdistelee tässä taulukossa mainittuja menetelmiä. Termit poimitaan tallenteilta ja muista materiaaleista. |
Taulukko 2: Käsitetiedon jäsentäminen |
|
| Seinätaulutekniikat, erilaiset mallit ja mind map -kaaviot | Luokitellaan, jäsennetään ja järjestetään käsitteet. Kuvataan käsitteiden suhteet. |
| Käyttäjien kanssa tehtävät korttimenetelmät valikoiden ja linkkien selvittämiseksi (card sorting) | Korttien järjestelytehtävä: ryhmiteltävät toiminnot kirjoitetaan korteille ja pyydetään käyttäjiä ryhmittelemään ne ja nimeämään ryhmät. Mahdollisesti voi sallia kortin kuulumisen useampaan ryhmään samanaikaisesti. Ennustamis- ja etsimistehtävä: näytetään |
Taulukko 3: Käsitetiedon tarkistaminen, täydentäminen |
|
| Roolileikit, simulaatiot (dramas, simulations) | Kerätään, simuloidaan ja varioidaan toimintatilanteita. Näissä käytetään termejä, joiden johdonmukaisuus tarkistetaan. |
| Termitestit (term tests) | Käyttäjä yhdistää listan termit toisen listan sisältökuvausten kanssa. Testissä dokumentoidaan myös yhdistelyjärjestys. |
| Fokusryhmät | Järjestetään erillinen tapaaminen, jossa termit ja niiden suhteet tarkistetaan. |
| Haastattelut | Järjestetään erillinen haastattelu termien tarkistamiseksi. |
| Toimintatarinat | Jos suunnittelijat ovat tehneet tarinat, ne tarkistetaan käyttäjien kanssa. Samalla tarkistetaan myös käytetyt termit. |
| Käytettävyystestit | Varsinkin prototyyppien käytettävyystesteissä tulee esiin vielä virheitä järjestelmän termeissä. |
Käytännön vinkkejä
Kun opiskelet käyttäjän tehtäviä ja käsitteistöä:
- Käy tapaamassa haastateltavaa hänen työpaikalla. Ihminen muistaa työhönsä liittyvät yksityiskohdat parhaiten omassa työympäristössään.
- Valmistele vierailut huolellisesti mutta pysy avoimena sille, mitä käyttäjät kertovat.
- Tee seuraava haastattelu vasta kun olet hahmottanut ja järjestänyt mielessäsi edellisen annin.
- Jutellessasi käyttäjien kanssa älä esitä tietävämpää kuin oikeasti olet. Itse olen huomannut, että tietämättömäksi heittäytyminen saa haastateltavan keskittymään asiansa huolelliseen esittämiseen.
- Tarkista jatkuvasti, että olet ymmärtänyt asian oikein.
- Esitä tulkintasi käsitteiden ja asioitten suhteesta mahdollisimman konkreettisella tavalla. Olen itse käyttänyt mind map -kaavioita. Käyttäjä näkee niistä heti, onko terminologia ja käsitteiden suhteet johdonmukaiset.
- Voit pyytää käyttäjiä tekemään tarinoita tapahtumista, jotka edellyttävät tuotteen käyttöä. Mikäli et ole saanut käyttäjältä valmiita tarinoita, on hyvä keksiä tarinat itse ja pyytää käyttäjää tarkistamaan niiden johdonmukaisuus.
- Ei kannata pitäytyä vain yhdessä tutkimusmenetelmässä. Hyvä suunnittelija yhdistelee näitä menetelmiä tilanteen mukaan.
- Käyttäjän käsitemaailmaan perehtymiseen täytyy varata aikaa, vaikka tutkija itse tuntisi toimialan hyvin.